Ihanaa pääsiäislauantaita kaikille! Nyt jatketaan matkaa kohti alttaria...
Odotimme kaasojen, isäni ja suntion kanssa kirkon eteisessä, että kaikki salissa asettuvat paikoilleen. Ensimmäisinä ovista astelivat tämän jälkeen ihanat, kauniit, rakkaat kaasoni (jotka Henri nimesi "Miljan mustiksi enkeleiksi" - tämä jaksaa naurattaa mua uudestaan ja uudestaan). Kullakin kaasolla oli kokopitkä musta maksimekko - jokaisella erilainen, jokaisella upea. Mekot olivat mielestäni aivan mielettömän kauniit, dramaattiset ja kantajalleen sopivat! Oli hauskaa, että vaikka jokainen kaasoista sai valita mieleisensä (mustan) puvun, niin kaikki mekot sointuivat niin upeasti yhteen.
Sitten kajahti ilmoille taitavan kanttorimme Seppo Murron säestämänä Johann Pachelbelin Canon in D uruilla:
Ja niin lähdimme isän kanssa kävelemään kohti alttaria.
Heti ovien avauduttua tuntui, että kompuroin helmoihini ja hetki kesti, että sain kävelyn sujumaan. Yritin kävellessä potkia mekon helmoja, jotta kävely onnistuisi helpommin. Minulla oli kuitenkin myös vannehame alla, joten suuria ongelmia ei olisi pitänyt olla. Ehkä mulla oli vain niin pitkät askeleet, että se hankaloitti menoa. Yritin kuitenkin kävellä melko hitaasti, sillä Suomenlinnan kirkon käytävä on melko lyhyt ja sisääntulomusiikkimme puolestaan aika pitkä - sitä en osaa arvioida, että kuinka hyvin onnistuin hidastamaan kävelyäni..
Sillä aikaa Henri odotti alttarilla bestmanit seuranaan. Henrihän tosiaan näki minut ensi kertaa hääpuvussa vasta tässä astellessani alttarille. Hiukan harmittaa, etten huomannut vilkuilla Henrin ilmettä, kun katselin sen sijaan vieraita (katselin joo, mutta en todellisuudessa nähnyt oikeastaan mitään - tai en ainakaan muista siitä mitään). Osa vieraista sanoi myöhemmin, että Henrissä olisi voinut jotakin pientä liikuttumistakin ehkä olla nähtävissä, mutta Henri ei kuulemma myönnä mitään. ;)
Perinteisten kumarrusten jälkeen astelime yhdessä kirkon sisäportaat (oli muuten hankalaa noiden tyllikerrosten kanssa), annoin Paulalle kimppuni (tosin meinasin siinä kaikessa jännityksessäni tyystin unohtaa tämän - onneksi Paula tuli ihan oma-aloitteisesti kimppua hakemaan) ja polvistuimme Henrin kanssa kirkon alttarille.
Papin puheesta jatketaan ensi kerralla!
![]()
Odotimme kaasojen, isäni ja suntion kanssa kirkon eteisessä, että kaikki salissa asettuvat paikoilleen. Ensimmäisinä ovista astelivat tämän jälkeen ihanat, kauniit, rakkaat kaasoni (jotka Henri nimesi "Miljan mustiksi enkeleiksi" - tämä jaksaa naurattaa mua uudestaan ja uudestaan). Kullakin kaasolla oli kokopitkä musta maksimekko - jokaisella erilainen, jokaisella upea. Mekot olivat mielestäni aivan mielettömän kauniit, dramaattiset ja kantajalleen sopivat! Oli hauskaa, että vaikka jokainen kaasoista sai valita mieleisensä (mustan) puvun, niin kaikki mekot sointuivat niin upeasti yhteen.
 |
| © Iiro Rautiainen |
 |
| © Iiro Rautiainen |
 |
| © Iiro Rautiainen |
Sitten kajahti ilmoille taitavan kanttorimme Seppo Murron säestämänä Johann Pachelbelin Canon in D uruilla:
Ja niin lähdimme isän kanssa kävelemään kohti alttaria.
Heti ovien avauduttua tuntui, että kompuroin helmoihini ja hetki kesti, että sain kävelyn sujumaan. Yritin kävellessä potkia mekon helmoja, jotta kävely onnistuisi helpommin. Minulla oli kuitenkin myös vannehame alla, joten suuria ongelmia ei olisi pitänyt olla. Ehkä mulla oli vain niin pitkät askeleet, että se hankaloitti menoa. Yritin kuitenkin kävellä melko hitaasti, sillä Suomenlinnan kirkon käytävä on melko lyhyt ja sisääntulomusiikkimme puolestaan aika pitkä - sitä en osaa arvioida, että kuinka hyvin onnistuin hidastamaan kävelyäni..
 |
| © Iiro Rautiainen |
 |
| © Iiro Rautiainen |
Sillä aikaa Henri odotti alttarilla bestmanit seuranaan. Henrihän tosiaan näki minut ensi kertaa hääpuvussa vasta tässä astellessani alttarille. Hiukan harmittaa, etten huomannut vilkuilla Henrin ilmettä, kun katselin sen sijaan vieraita (katselin joo, mutta en todellisuudessa nähnyt oikeastaan mitään - tai en ainakaan muista siitä mitään). Osa vieraista sanoi myöhemmin, että Henrissä olisi voinut jotakin pientä liikuttumistakin ehkä olla nähtävissä, mutta Henri ei kuulemma myönnä mitään. ;)
 |
| © Iiro Rautiainen |
 |
| © Iiro Rautiainen |
 |
| © Iiro Rautiainen |
Perinteisten kumarrusten jälkeen astelime yhdessä kirkon sisäportaat (oli muuten hankalaa noiden tyllikerrosten kanssa), annoin Paulalle kimppuni (tosin meinasin siinä kaikessa jännityksessäni tyystin unohtaa tämän - onneksi Paula tuli ihan oma-aloitteisesti kimppua hakemaan) ja polvistuimme Henrin kanssa kirkon alttarille.
 |
| © Iiro Rautiainen |
Papin puheesta jatketaan ensi kerralla!
